Interferonien historia
Interferonit löydetään
Interferonit ovat elimistön luonnollisia proteiineja, jotka tunnistettiin vuonna 1957. Interferoneja vapautuu virus- tai bakteeritartunnan aikana tai kun elimistössä on tekijöitä, jotka stimuloivat immuuni- eli puolustusjärjestelmää. Interferonit pystyvät estämään virusten kasvua ja ovat tehokkaita tiettyjen syöpätyyppien hoidossa.
Ihmisen elimistössä syntyy monia erilaisia interferoneja, joista mielenkiintoisimpia tässä yhteydessä ovat veren valkosolujen tuottama alfainterferoni, fibroblastien tuottama beetainterferoni ja lymfosyyttien tuottama gammainterferoni. Kaikki kolme ovat immuunijärjestelmän viestimolekyyleja, jotka ovat osallisina MS-taudin aiheuttamassa hyökkäyksessä elimistön omia kudoksia vastaan. Niiden vaikutukset immuunijärjestelmään eroavat kuitenkin toisistaan merkittävästi: alfa- ja beetainterferoni estävät ja gammainterferoni kiihdyttää paikallista immuunireaktiota, kuten alla esitetyssä vuonna 1985 tehdyssä tutkimuksessa selvästi havaittiin. Tämä perusero on avain interferonien käyttöön MS-taudin hoidossa.
Gammainterferonitutkimus lopetetaan
Vuonna 1985 jouduttiin keskeyttämään tutkimus, jonka tarkoitus oli selvittää gammainterferonin vaikutuksia MS-tautiin (1). Sen sijaan että lääke olisi parantanut MS-taudin oireita, se itse asiassa pahensi tilannetta: lähes 40 %:lla tutkimukseen osallistuneista potilaista ilmeni pahenemisvaiheita, kun he olivat käyttäneet gammainterferonia kuukauden ajan. Gammainterferonin kyky aktivoida MS-tauti oli ratkaiseva löydös, joka auttoi ymmärtämään MS-taudin patofysiologiaa.
Tätä ennen oli saatu lupaavia tuloksia tutkimuksesta, jossa käytettiin luonnollista beetainterferonia, mutta lääke täytyi ruiskuttaa selkäydintilaan, mikä ei tietenkään ollut kovin käytännöllistä pitkäaikaisessa hoidossa (2). Myös muita immuunijärjestelmään eri tavoin vaikuttavia yhdisteitä tutkittiin, mutta tulokset eivät olleet hyviä. Sitten tutkijat kiinnostuivat uudelleen beetainterferonista.
Beetainterferonigeeni kloonataan
Vuoden 1985 tutkimuksen aikoihin tutkijat olivat selvittäneet beetainterferonin käyttömahdollisuuksia jo yli viisi vuotta. Vuonna 1980 geeniteknologian asiantuntijat kloonasivat beetainterferonigeenin käyttämällä bakteereja. Tämän jälkeen he muokkasivat ja parantelivat geeniä ja saivat sen säilymään entistä paremmin. Tuloksena oli yhdistelmä-DNA-tekniikalla tuotettu beetainterferonivalmiste. Uudella valmisteella oli sama vaikutus kuin luonnon beetainterferonilla mutta se säilyi paremmin. Tämän vuoksi ennustettiinkin, että beetainterferoni poistaisi kaikki luonnollisten interferonien saatavuuteen, vahvuuteen ja puhtauteen liittyvät ongelmat, joiden kanssa oli painittu aiemmissa kliinisissä tutkimuksissa (3). Oletuksen testaamiseksi aloitettiin pieni alustava tutkimus, jossa oli tarkoitus tarkastella beetainterferonin vaikutusta molekyylitasolla, määritellä suurin siedetty annos ja selvittää, olisiko siitä hyötyä aaltomaisen MS-taudin hoidossa (4).
Käänteentekeviä tuloksia
Alustavan tutkimuksen tuloksille saatiin vahvistus vuonna 1991, kun Yhdysvalloissa ja Kanadassa valmistui kolme vuotta kestänyt 3. vaiheen tutkimus. Tässä merkittävässä tutkimuksessa arvioitiin beetainterferonihoidon turvallisuutta aaltomaisen MS-taudin hoidossa (5). Tutkimuksessa arvioitiin lääkkeen tehoa ja selvitettiin magneettikuvauksin, millainen vaikutus beetainterferonilla on MS-taudin aiheuttamiin muutoksiin aivoissa (6). Pitkälle kehitetyn magneettikuvaustekniikan avulla voidaan seurata muutosten määrää, ikää (vanha vai uusi) ja tyyppiä (aktiivinen vai lepotilassa).
Ensimmäinen beetainterferoni tulee markkinoille
Monet alkuperäiseen tutkimukseen osallistuneista potilaista jatkoivat lääkkeen käyttöä vielä kahden vuoden ajan. Näiden 3 ja 2 vuotta kestäneiden tutkimusten hyvät tulokset johtivat siihen, että Yhdysvaltain lääkeviranomaiset myönsivät 23.7.1993 ensimmäiselle beetainterferoni -valmisteelle MS-taudin lääkkeenä myyntiluvan. Suomessa lääke otettiin käyttöön keväällä 1996. Nykyisin markkinoilla on beeta-1a-interferoneja ja beeta-1b-interferoneja.
Viitteet
1. Panitch HS, Haley AS et al. Exacerbations of multiple sclerosis in patients treated with gamma interferon. The Lancet 1987; 893–894.
2. Jacobs LD, O’Malley J et al. Intrathecal interferon reduces exacerbations of multiple sclerosis. Science 1981; 214: 1026–1028.
3. Knobler RL, Panitch HS et al. Systemic alpha-interferon therapy of multiple sclerosis. Neurology (Cleveland) 1984; 34: 1273–1279.
4. Johnson KP, Knobler RL et al. Recombinant human beta interferon treatment of relapsing-remitting multiple sclerosis: pilot study results [abstract]. Neurology 1990; 40 (suppl.1): 261.
5. IFNB Multiple Sclerosis study group. Interferon beta-1b is effective in relapsing-remitting multiple sclerosis. I: Clinical results of a multicenter, randomized, double-blind, placebo-controlled trial. Neurology 1993; 43: 655–61.
6. Paty DW, Li DKB et al. Interferon beta-1b is effective in relapsing-remitting multiple sclerosis. II: MRI analysis results of a multicenter, randomized, double-blind, placebo-controlled trial. Neurology 1993; 43: 662–66.
