Sirpan blogi - kohti Berliinin maratonia
Sirpa osallistui syyskuussa 2010 Berliini maratonille. Ennen maratonia hän piti juoksuun valmistautumisesta blogia MS-forumissa.
Kuvia ja Sirpan tunnelmia Berliinin maratonilta sivun lopussa.
Taustaa bloggaajasta
Kuka Sirpa? Olen 38-vuotias MS-diagnoosin kanssa matkaa taittava perheenäiti. MS-diagnoosista on aikaa kolme ja puoli vuotta. Sairaus on ollut pääasiassa oireeton diagnoosin jälkeen. Diagnoosia edelsi kuitenkin jonkin mittainen sairaalajakso oireiden takia. Ja vaikkei oireita olekaan, on sairaus silti minussa, varsinkin lääkkeen pistäminen siitä säännöllisesti muistuttaa.
Kiireinen arki: Työskentelen Suomen Liikunnan ja Urheilun seuratoiminnan asiantuntijatehtävässä. Työhöni liittyy paljon matkustusta, suunnittelua ja esiintymistä. Työmatka Hämeenlinnasta Helsinkiin vie puolitoista tuntia suuntaansa. Ympärilläni on urheilullinen perhe; puoliso sekä 15- ja 10-vuotiaat tyttäret. Osallistun aktiivisesti urheiluseuratoimintaan ja toimin monessa urheilun luottamustehtävässä.
Juoksuharrastus: MS-diagnoosin jälkeen takana on jo kolme juostua maratonia, kaksi Helsingissä ja yksi Tukholmassa. Oma ennätykseni on Helsingistä vuodelta 2008 3.56. Juoksulenkkejä kertyy tilanteen mukaan 3 – 5 viikossa, joskus jää joku viikko kokonaan väliin kiireiden takia. Suhtaudun juoksemiseen jonkinasteisella intohimolla, sillä se tuo hyvää mieltä, jaksamista ja hyvänolon tunteita. Osallistun mielelläni erilaisiin juoksutapahtumiin, joissa pääsen mittaamaan omaa kuntoani.
Tavoitteita: MS ei ole poistanut tavoitteita elämästäni. Diagnoosin jälkeen olen vaihtanut kahdesti työpaikkaa, koska itsensä kuunteleminen on omassa elämässä keskeistä. Työelämässä haluan kehittyä jatkuvasti ja vuoden tauon jälkeen olisikin jo aika suunnitella uusia lisäopintoja työn oheen. Yksityiselämässä tavoitteenani on säilyttää tasapaino elämässä ja onnen avaimet. Maratontavoitteena on juosta uusi ennätys. Toivon voivani säilyttää hyvän ja rennon suhteen elämään sekä edelleen kykyyni luottaa itseeni ja omaan rohkeuteeni.
Blogista: Kirjoitan kaksi kertaa kuussa blogia, jonka teemana on matka maratonille. Osallistun syyskuun lopussa Berliinin maratonille, juostava matka on siis se legendaarinen 42 km 192 metriä. Blogissa kirjoitan juoksemista, siihen liittyvistä kokemuksista ja tuntemuksista, hyvistä ja huonoista hetkistä sekä laajemminkin hyvinvointiin liittyviin asioihin, oman elämäni näkökulmasta. Blogin tavoitteena on saada aikaan keskustelua, motivoida muita huolehtimaan itsestään entistä paremmin ja tarjota myös valoa arjen keskelle. Maratonjuoksu ei varmasti ole kaikille relevantti tavoite, mutta yksi näkökulma siihen, miten omia rajojaan voi siirtää kauemmaksi ja kauemmaksi ja asettaa itselleen mielekkäitä tavoitteita.
Jokainen MS-diagnoosin saava reagoi eri tavoin tilanteeseen. Jollain tapaa jokainen tulee henkisesti jyrätyksi. Mikä saa toiset nousemaan nopeasti, jatkamaan elämäänsä osittain kuten ennen (sairaus mukanaan) ja asettamaan uusia, kunnianhimoisia tavoitteita? Miksi joku lamaantuu totaalisesti ja luopuu monista hyvistä asioista vaikkei olisi vielä syytäkään? Erityisesti toivon viestieni koskettavan vastasairastuneita ja heidän läheisiään. Oma ensimmäinen mielikuvani sairaudesta oli pyörätuoli, siitä huolimatta olin diagnoosin saamispäivänä jo juoksemassa.
Berliinin maraton 26.9.2010
Tässä Sirpan tunnelmia Berliinin maratonilta.
1. Maraton alkoi muuttua konkreettiseksi, kun sain oman, nimellä varustetun numeroni. Ilmassa alkoi väreillä pientä jännitystä.
2. Maratonmatkajoukkomme poseerasi tyytyväisenä numerot saatuaan.
3. Tunti ennen starttia klo 8.00 aamulla oli melkoisen pimeää, yritin kurkistella näkyisikö missään sadepilvien rakoilua. Ei näkynyt!
4. Tässä vielä testaillaan kipeää jalkaa, venyttely ei onnistu ollenkaan.
5. Lähtöalueelle pääsivät vain juoksijat ja huoltajat, tässä mennään kohti varusteiden luovutusta.
6. Vesisade ja kymmenen lämpöastetta – ylimääräisistä vaatteista piti luopua lähes tunti ennen lähtöä. Kyllähän siinä ehti kylmä tulla.
7. Kertakäyttöinen sadeviitta suojana siirryin kohti lähtöpaikkaa yhdessä 40 000 juoksijan kanssa.
8. Tässä kohtaa takana on jo 36 kilometriä, vielä jaksoin tuuletella! Toisaalta matkaa vielä kuusi kilometriä jäljellä. Taustalla Potsdamer Platz.
9. Eipä tarvinnut kuvaajan pyytää maalissa riemuitsemaan. Maratonilla paras tunne on varmaan lähtöpaikalla oleva kutkutus vatsanpohjassa ja sitten se hetki, kun saa maalin näkyviin. Maaliviivan ylittäminen sai ainakin tällä kertaa monenlaisia tunteita virtaamaan.
10. Mitali kaulassa sadeviitta suojana kohti varusteiden hakua. Oma aika 4.35,08 oli lähtökohtiin nähden hyvä. En kuitenkaan ollut fyysisesti mitenkään valtavan väsynyt maaliintulon jälkeen. Kaipasin ainoastaan kuivia vaatteita ja lämmintä suihkua. Mutta tätä kuvaa katsoessa huomaan jo suunnittelevani uusia maratonjuoksuja!
