Kognitiiviset oireet
Koska MS-tauti voi kohdistua mihin tahansa aivoalueeseen, se saattaa vaikeuttaa ajattelemista: muistamista, suunnittelua, ennakointia ja arviointia. Lievät vaikeudet ovat yleisiä, ja niitä on monilla MS-tautia sairastavilla. Yleensä oireita on vaikea havaita ja ne vaikuttavat käsitteelliseen ajatteluun, muistiin, sanojen löytymiseen ja tietojen käsittelemiseen. Muistojen palauttamisessa, ajatuksenjuoksussa ja keskittymisessä voi olla ongelmia.
Kognitiivisten oireiden hoito
Ongelmien vaikutus elämään riippuu jossakin määrin siitä, miten paljon on riippuvainen muistista ja selvästä ajattelukyvystä. Muistia ja keskittymistä voi kuitenkin parantaa monin tavoin:
- Vältä stressiä ja väsymistä, sillä ne heikentävät keskittymiskykyä ja aiheuttavat muistikatkoksia.
- Tee listoja hoidettavista asioista – esimerkiksi ostoksista.
- Kirjaa kalenteriin tapaamiset ja tärkeät tilaisuudet.
- Pidä listaa viesteistä.
- Järjestä kotisi ja työpaikkasi niin, että kaikki on tutuissa paikoissa.
- Häiriöiden välttämiseksi keskustele rauhallisessa paikassa.
- Kertaa tietoja ja kirjoita tärkeät kohdat ylös.
- Varmista, että perheesi ja ystäväsi tietävät ongelmistasi, jotta he voivat auttaa.
- Hae tarvittaessa ammattiapua löytääksesi sopivan työpaikan.
Viitteet
1. Saunamäki T., Hänninen R, Suhonen J. MS-potilaan neuropsykologinen tutkimus ja kuntoutus. Duodecim 2005;121:537-544.
2. Hämäläinen P., Ruutiainen J. Mitä tehdä MS-taudin kognitiivisille oireille? Avain 2005;3:32-34.
Lue myös Primo 2/2010 -lehden artikkeli kognitiosta ja MS-taudista.


